Onko uhanalainen luonto vain kaukainen myytti?

Tuntuuko uhanalainen suomalainen luonto sinulle vain kaukaiselta myytiltä, vain totuudelta, jonka ensimmäisiä merkkejä voit löytää aivan lähiympäristöstäsi?

Oma käsitykseni on ollut suuressa murroksessa juuri siinä, että miten kaukana ja miltä uhanalaiset tai säästettävät luontotyypit näyttävät tai missä uhanalaiset lajit elävät. Saattaa olla, että alkuperäinen käsitykseni kaukana olevasta uhanlaisesta luonnosta on osin peräisin television luonto-ohjelmista tai luontotyyppioppaista, jotka esittelevät suojeltavat tai säästettävät luontotyypit poikkeuksellisen hienoina. Aikoinaan tämän käsityksen kaukana olevasta uhanalaisesta luonnosta muutti Riihimäen Kokon alueelta, alle kahden kilometrin päästä Riihimäen rautatieasemasta, löytämäni alueellisesti uhanalainen harjasorakas (Gloiodon strigosus).

Muistan, kun tein alueella Riihimäen linnustoselvitykseen liittyviä laskentoja ja ensi silmäykseltä laskennan jälkeen metsä vaikutti vain tiheiköltä, missä ei ole arvokkaita lajeja. Myöhemmin toki löysin hömötiaisen (Poeciles montanus), joka ei ollut tuolloin uhanalaiseksi luokiteltu. Laskennat tehtiin 2013. Myöhemmin saman vuoden syksyllä minua odotti yllätys. Vanhalla raidalla kasvoi harjasorakas (Gloiodon strigosus)! Laji on luokiteltu alueellisesti uhanalaiseksi 2a-vyöhykkeellä, johon Riihimäki suurelta osin kuuluu. Kanta-Hämeen toinen tunnettu esiintymä on Hämeenlinnassa, Lammilla, Evon Kotisissa.

Tuo avasi silmäni koko tuolle metsäalueelle. Pienelle nuorelle metsäalueelle, missä oli runsaasti lehtilahopuustoa sekä kaksi lampea. Harjasorakaspaikan pohjoispuolella pienen polun jälkeisellä alueella on myös lähde sekä siitä lähtevä puro. Tuolla olen tavannut rauhoitetun lehtoneidovaipan (Epipactis helleborine), joka on harvinainen Kanta-Hämeessä. On tuolla myös melko harvinaista ja vaateliasta mustakonnanmarjaakin (Actaea spicata). Vedin yhden lähiluontoretkenkin kohteelle harjasorakkaan innoittamana. Ilmoitin kohteen ELY:lle, mutta kuulemma alue oli liian ihmisvaikutteinen säästettäväksi ja myöhemmin maanomistaja ilmeisen laittomasti tuhosi alueen pienilmaston hakkuilla. Kyseessä oli jo aiemmin tunnistettu monimuotoisen luonnon kohde Riihimäen kaupungin toimesta.

Tuolloin aloin hahmottamaan sitä, että aivan lähellämme on monipuolista ja uhanalaista luontoa, mitä ei ole suojeltu. Tätä on onneksi Riihimäellä vielä metsien osalta esimerkiksi Varuskunnan metsäalueella, johon lähelle on suunnitteilla asuntomessualue. Hyvin usein asuntomessut ovat jättäneet alleen merkittäviä luontokohteita. Onneksi tällä kertaa todellista luonnolle koituvaa katastrofia tuskin tulee. Vaikutus kuitenkin, johon en enempää paneudu tässä. Se on oman jutun aihe.

Tällä harjasorakaslöydön jälkesellä polulla olen löytänyt Riihimäen Raviradan niityn, joka on Suomen arvokkain tunnettu niittysienialue. Se on asuinsija vähintään viidellekymmenelle niittysienisukuihin luettavalle lajille. Niittysienistä on enemmän sivuillani. Lisäksi Lopen Topenon Heikkilästä on tullut vastaan Suomen yksi elinvoimaisimmista tylppähammaspoimulehden (Alchemilla samuelssonii) esiintymistä. Hienolla vanhalla käsittääkseni vielä ELY-keskuksen toimesta tunnistamattomalla perinnebiotoopilla kera silmälläpidettävän kelta-apilan (Trifolium aureum) ja alueellisesti uhanalaisen kesämaitiaisen (Leontodon hispidus).

Tässä yhteydessä haluan vielä mainita Riihimäen Lasin-Hirsimäen alueen, missä olen tavannut vielä toisen asiantuntijan varmistusta odottavan vaarantuneen sinityvihiipon (Mycena cyanorrhiza) lehtomaisesta metsästä sekä alueellisesti uhanalaisen mustasatulamörskyn (Helvella fallax) hautumaalta ja pihaniityltä. Muiden lajien ohessa. Kyseessä on vanha asuintaloalue, missä on myös kirkko ja hautausmaa vuodelta 1956. Lähiympäristö tosin vaikuttaa vielä vanhemmalta. Tarkoitan sitä, että maa on ollut muokkaamatta luultavasti pidempään, sillä alueella esiintyy paljon sienilajeja, joiden voisin ajatella tulleen ehkä viimeisen sadan vuoden aikana.  Sienet vaativat alueelta pitkää jatkumoa eli sitä, että maanpintaa ei myllätä. Mylläys aiheuttaa sienirihmastojen tuhoutumisen. Suomessa arvokas niittysienialue on kaiketi useimmiten vähintään sata vuotta vanha ja Isossa-Britanniassa puhutaan useammasta sadasta vuodesta. Toki voi olla lajeja, jotka esiintyvät vain alueen varhaisessa kehitysvaiheessa ja ovat vaativia pioneerilajeja.

Löytäminen on muuten toki aina kyseenalaista, ei Kolumbus oikeastaan Amerikkaa löytänyt. Amerikka oli siellä ihan ilman Kolumbustakin olemassa. Silti monet löytää termiä käyttävät ja olisikin hyvä pohtia syitä sen käytölle. Jos kyseessä on vain pieni ihana ylpeys itsestään, niin silloin se ainakin on tervettä. Itselläni lajisto-osaaminen ja lajilöydöt ovat joskus olleet keino osoittaa oma arvoni. Silloin se ei ole ollut tervettä, vaan tullut vaativuudesta ja riittämättömyydestä käsin. Kuitenkin kannustan jokaista tutkimaan lähiluontoa ja omaa käsitystä siitä, että onko uhanalainen luonto omassa kokemusmaailmassa vain kaukainen myytti vain totta aivan lähellä. Ulko-oven välittömässä läheisyydessä, esimerkiksi varpusen (Passer domesticus) myötä?

Erittäin uhanalaiseksi luokiteltu ja suomalaisen rusokastutkijan erittäin harvinaisena pitämä kalvasrusokas (Entoloma prunuloides) on yksi Riihimäen Raviradan erikoisuuksista.

Mitä löytöjä tai kokemuksia muistat erityisesti lähiluonnostasi ?

Tämä vuosi on muuten Suomen Luonnonsuojeluliiton lähiluonnon teemavuosi. Katso sivuilta www.sll.fi lisää!

Tunnen kiitollisuutta vielä enemmän, mikäli käy tykkäämässä Facebook-sivustani https://www.facebook.com/profile.php?id=61554483902660. Voit myös halutessasi jakaa julkaisujani lähiympäristössäsi. Elinympäristömme ja ihmisen hyvinvoinnin puolesta!

Parhain terveisin Martti "metsa- ja niittytonttu" Rajamäki