Sisäinen maailmamme yhteisöllisten tekojemme esteenä

Entä jos esimerkiksi riittämättömyyden tunne ja yksintekemisen eetos estää yhteisöllisen toimijuutemme ? Toimijuuden merkitys on merkittävä myös ahdistuksen kokemisen kannalta. Mikäli koemme pystyvämme vaikuttamaan asioihin, niin ahdistus yleensä vähenee. Kirjoituksessani pohdin sitä, miten sisäinen maailmamme voi estää yhteisölliset tekomme ja vähentää täten myös toimijuuden tunnettamme.

Henkisen kasvun piireissä kuulee väitteitä, että joidenkin sielujen kohtalona on ihmisen itsemurha. Vielä enemmän huomaa sitä, että ikään kuin jokainen ihminen olisi täysin vastuussa itsestään eikä yhteisöllä olisi merkitystä. Tätä toki kuulee yhteiskunnassa yleisestikin. Ihmiset myös vaativat itseltään ja muilta paljon, häpeävät itseään ja pelkäävät tekojensa, niiden hyvääkin tarkoittamiensakin seuraamuksia. Tämä näkyy niin ihmisten keskuudessa, jotka kokevat sielun ja sen elämäntehtävän tai eivät koe sielua. Tästä pääsemme tekijöihin, joita olen erityisesti miettinyt viime aikoina. Häpeä, pelko, riittämättömyys ja vaativuus, yksintekemisen eetos sekä individualistisuus ja maaliin pääseminen.

Moni meistä on varmasti ollut tilanteessa, jossa miettii itselleen tuntemattoman ihmisen hyvinvointia. Näkee jonkun ihmisen kadulla eikä uskalla kysyä hänen vointiaan. Voi olla, että pelkää toisen hyökkäävän päälle, mikä on toki mahdollista. Joissain tapauksissa vaan äärimmäisen epätodennäköistä. Olin Riihimäen rautatieasemalla alkuviikosta ja huomasin nuoren miesoletetun keräävän tölkkejä ja jotain muuta roskiksista. Hän ei vaikuttanut hyvävointiselta, muttei kuitenkaan hyökkäävältä. Kysyin, että onko hänellä kaikki hyvin. Oli, koko vastausta en kuullut, mutta hän hyppäsi junaan normaalin oloisesti istuessa viereisellä raiteella olevassa IC:ssä, joten kaiketi hänellä oli kaikki riittävän hyvin. En ainakaan olisi voinut tehdä enempää. Joskus pelko olisi voinut hidastaa minua ja estää toimimisen. Nuoret miesoletetut koen usein vaarallisiksi. Ehkä voimasuhteiden, ehkä oman kouluväkivaltataustani takia, missä miesoletetut näyttelivät pääosaa henkisen väkivallan tekojen toteuttajina. Häpeä yhdessä pelon kanssa tai ilman pelkoa voisi yhtä lailla estää toisen hyvinvoinnin tilan kysymisen. Usein pelko ja häpeä liittyy toisiinsa, kokemuksina. Toki häpeän takana taitaa olla lähes aina pelko. Jos puhutaan primääritunteista. Tässä voin hyvin olla väärässäkin, mutta tällä hetkellä sanomani tuntuu todelliselta. Kokemusasiantuntijana ja tulevana kokemusvaikuttajana.

Riittämättömyys ja vaativuus. Usein ihminen tuntee näitä eikä pysty toteuttamaan haluamaansa. En osaa riittävästi lintuja, joten en voi hakea luontokartoittajaksi esimerkiksi. Tämän epäilyksen olen kuullut melko osaavaltakin biologian alan opiskelijalta. Tai saattoi hän olla ympäristötieteen alallakin. Tämä yhteiskunta ruokkii riittämättömyyden tunnetta. Moni tekeminen arvioidaan numeroina ilman kunnon selityksiä. Toki arviointikriteerit voi saada esimerkiksi yliopistossa kysymällä, mutta se vaatii työtä. Riittämättömyyden tunne palvelee vaativuutta itseään ja muita kohtaan. Vaativuuden tunne voi helposti johtaa myös siihen, että kokee toisen ihmisen olevan täysin vastuussa omasta elämästä ilman yhteisön merkitystä. Voi nähdä toisen mielenterveyssyistä tai jostain esimerkiksi aivovammasta johtuvan teon laiskuutena tai välinpitämättömyytenä.

Tästä päästään yksintekemisen eetokseen, individualistisuuteen ja maaliin pääsemiseen. Yhteiskunnassamme yksintekemisen eetos näkyy esimerkiksi sitoutumattomuutena ja monien järjestöjen heikkona tilana ja toiminnan loppumisena. Toki tähän vaikuttaa myös sitoutumisen pelko ja halu shoppailla vähän kaikkea houkutuksia täynnä olevassa maailmassa.  Yksintekemisen eetos ja individualistisuus on kuitenkin osa tämän nyky-yhteiskunnan tarjoamaa viestiä. Yksin voit saavuttaa paljon hyvää itsellesi. Yhteisöjä ei paljon mainita. Moni kokee myös, että vasta maaliin päästyään, joka jollekin voi olla valaistuminen tai vahva osaaminen jostain asiasta, niin voi auttaa yhteisössä esimerkiksi järjestössä. Länsimaissa hvyin usein pyritään johonkin eikä nautita matkalla olosta. Pyritään presidentiksi, paristuhteeseen, esimieheksi, toimitusjohtajaksi, yrittäjäksi ja ties mitä muuta. Eikä pysähdytä htekeen. Toki toisilla on elämässä oikeasti enemmän haasteita kuten köyhyyttä, mikä tekee elämästä selviämistä ja sitä, että yritetään vahvemmin päässtä johonkin tilaan.

Mikäli ihmisellä on huijarisyndrooma, niin vahvan osaamisen tunne on hyvin vaikea saavuttaa. Oikeastaan itse olen päässyt siihen tunteeseen vasta ymmärrettyäni, että olen Suomen johtavia asiantuntijoita niittysienissä ja poimulehdissä ja löydökseni ja osaamiseni on eurooppalaisittainkin merkittävää. Monen pitäisi ymmärtää, että heikompikin osaamisen taso riittäisi siihen, ettei jatkuvasti tulisi se tunne, että joku ihminen voi saada kiinni osaamattomuudesta. Pelko siitä, että joku kysyessään aivan yksinkertaisen kysymyksen esimerkiksi metsiin liittyen, niin ei osaisi vastata, vaikka olisi opiskellut metsätieteitä. Tällaista ihmistä vastaan on muuten todella helppo hyökätä ja saada hänet voitettua väittelyssä. Syitä huijarisyndroomaan on varmasti monia, mutta riittämättömyyden tunne ja heikko itseluottamus sekä kehoturvan kokeminen heikoksi eivät ainakaan auta asiassa.

Huijasrisyndroomaa kokeva lintuharrastaja voi esimerkiksi kokea, että joku saa hänet kiinni siitä, ettei tunnista varpuspöllöä (Glaucidium passerinum). Pieni sisupussi on muuten minun yksi sielunlinnuistani. Se on äärimmäisen itsevarma ja selviävä ja löytää itselleen tärkeät myyrät sekä välillä osaa olla hauska ilmeikkyydellään. Ulkomaailmaan tuodulla kehon viestillään. Luimistaen itseään ja esimerkiksi näyttäen, että olisi ylimääräiset korvat. Toki täm varmaan liittyy pelotteluun eikä niinkään leikkimiseen, toisin kuin varislinnuilla ilmassa kieppuessaan.

Mitä jos ihmiset eivät uskalla toteuttaa sielun kautta saamaansa elämäntehtävää? Palvella yhteisöä? Vaan ovat harhautuneet yksintekemisen ja maaliin pääsemisen polulle? Tämä voi johtaa sekä yhteisöä palvelevan elämäntehtävän saaneeseen että yksittäisten ihmisten sekä yhteisön hyvinvoinnin heikkemiseen. Tämä tulisi ymmärtää myös ihmisten, jotka eivät koe sielua. Monella tasolla voit olla riittävä jo nyt toimimaan yhteisöissä ja esimerkiksi järjestöissä. Monesti mietin, että minkä asian ihminen ainakin osaa. Oma kokemusmaailma ja paikallinen alueellinen tuntemus esimerkiksi katujen nimistä on jokaisella. Riippumatta siitä, mitä tekee. Tai on tehnyt elämässään.

Mitä ajatuksia kirjotitukseni herätti? Jokaisesta kommentista, joka ei ole tarkoituksella loukkaava, niin olen kiitollinen!